Pirttimännyn tila

Jari Parkkonen on Pirttimännyn tilan isäntä. Pirttimänty on erikoistunut lihakarjan kasvatukseen ja tällä hetkellä karjaa löytyy noin 75 päätä. Jari tekee myös pienimuotoista koneurakointia maatalouden koneilla, esimerkiksi niittämistä. Koulutukseltaan Jari on maatalouden teknikko, ja hän omaa alalta vankkaa työkokemusta. Näin Jarilta sujuu muiden töiden ohessa maatalouskoneiden korjaus.

Sukutilansa isäntänä vuodesta 1995 toiminut Parkkonen työskenteli Hankkijan sopimuskorjaajana ennen täyspäiväiseksi maanviljelijäksi ryhtymistä. Ensimmäisinä vuosina sukupolven vaihdoksen jälkeen hän teki myös lomittajan työtä Vuolenkoskella. Omien sanojensa mukaan parasta maanviljelijän ammatissa on "tunne hyvin tehdystä työstä".

Jari harrastaa kesäisin kotimaan matkailua, useimmiten moottoripyörällä. Myös laskettelu ja sarjakuvat kiinnostavat Pirttimännyn isäntää. Tämän lisäksi Jarin voi tavata lavatansseista pyörittämästä tanssikaveria parketilla.

Yhteystiedot

Pirttimännyn tila
Jari Parkkonen
040 086 0858