Osallistu Virran keväiseen postikorttihaasteeseen!

Virran pääsiäisen postikorttihaasteessa yhdistyy reippailu ja virkistyminen raittiissa ulkoilmassa sekä samalla lähimmäisen ilahduttaminen perinteisellä postikortilla. Iloa siis molemmin puolin, mikäs sen parempi! Ilahdutetaan lähiseudun ystäviä, tuttavia ja naapureita keväisellä pääsiäiskortilla ja reippaillaan samalla raittiissa ulkoilmassa. Mietippä siis itsellesi sopivan mittaisen kävelylenkin varrelta postilaatikoita. Kuka voisi erityisesti ilahtua laatikostaan löytyvästä perinteisestä postikortista? Ja ei se sitten muuta vaadi kuin kortin valitseminen ja sinne mukavan viestin kirjoittaminen. Jos oikein innostuu voi kortin jopa askarrella tai piirtää itse. Sitten vain lenkkitossut jalkaan postilaatikkolenkille! Pidetään yhteyttä myös näin perinteisin menetelmin.

Keväisin kortin voi toki lähettää myös postitse. Tällöin tosin kortti ei enää pääsiäisen pyhiksi ehdi perille, mutta ilahduttaa varmasti sitäkin enemmän arjen taas alkaessa pääsiäisen pyhien jälkeen!

Pidetään yhteyttä toisiimme, kysellään kuulumisia ja jutellaan myös aivan jostakin muustakin kuin poikkeusolosuhteista niin perinteisin kuin myös modernein välinein!

01.12.2019
18.09.2019
04.06.2019
11.12.2018
20.11.2018
24.04.2018
24.01.2018
30.12.2017
19.11.2017
10.11.2017
18.09.2017
25.04.2017
11.12.2016
23.06.2016
24.05.2016
03.04.2016
09.12.2015
13.07.2015
16.06.2015
14.05.2015
23.04.2015
10.04.2015
04.04.2015
11.03.2015
26.02.2015
14.02.2015
28.01.2015
26.10.2014
21.10.2014
07.09.2014
31.07.2014
25.07.2014
18.06.2014
11.06.2014
13.05.2014
05.05.2014
14.04.2014
02.04.2014
03.09.2013

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste palvelee
 

Ma 9 - 15  Kyläpiste avoinna

Ti  9 - 15  Kyläpiste avoinna, Hieroja, ajanvaraus

Ke 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

To 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

Pe 9 - 15  Kyläpiste soittoaika

La 9 - 15  Kyläpiste avoinna

 

Yhteystiedot:

Kyläpiste, Tuire, 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamäki.fi