Mankelimatkat

Mankelimatkoilla hyväntuulinen tunnelma

Vuolenkoskella järjestettiin torstaina 17.7. Mankelimatkojen ensimmäinen opastettu pyörämatka. Mankelimatkoille oli ennakkoilmoittautuminen, mutta hienon sään suosiessa matkaan innostui lähtemään odotettua isompi joukko. Vuolenkosken kioskille oli kello neljään mennessä ilmaantunut 17 odottavin mielin saapunutta matkalaista. Osa tuli paikalle omilla pyörillä, osa puolestaan nappasi alleen aidon mankelin kioskin kulmalta. Mankelimatkat järjesti Omakylä Vuolenkoski ja vetäjinä toimivat Paula Holmström ja Johanna Salonen.

Omaverkkolaisten kehittelemän seuramatkan tarkoitus oli ennen kaikkea tuottaa positiivista fiilistä kyläläisille ja vapaa-ajanasukkaille sekä tarjota erilaista tekemistä lomalla tutussa ympäristössä.

-Kylä itsessään on monelle tuttu, mutta Mankelimatkoilla voidaan tutustua erilaisiin maisemallisiin ja historiallisiin yksityiskohtiin paremmin. Samoin matkan varrella olevat kohteet tulevat mankelimatkalaisille tutuiksi, Paula selvittää.

Ensimmäisille Mankelimatkoille kohteiksi valikoituivat Kilkkilän Farmi, Karkelan kotipuutarha ja Husulan Vintti Ylä-Järvisiltä. Kohteet olivat tällä kertaa valittu siten, että ne osuivat Savionlenkin varrelle. Kilkkilän Farmilla tutustuttiin Riitta ja Ismo Kilkkilän johdattamana strutseihin ja tilan uusimpiin tulokkaisiin alpakoihin. Kierroksen aikana sai ihailla myös lukuisia erilaisia kanalajeja. Kilkkilästä retkikunnan matka jatkui Karkelan tilalle, jossa tilan isäntä Pekka Karkela ja emäntä Lea Karkela esittelivät kotinsa puutarhaa, jonne on yli kolmenkymmenen vuoden aikana kerääntynyt satoja erilaisia perennoja, puita ja pensaita. Viimeisenä kohteena oli Husulan Vintti, jossa päästiin tutustumaan vanhaan navettaan tehtyyn juhlatilaan. Mirka Lehtinen esitteli navetan historiaa ja navetan muutosprojektia juhlatilaksi kahvien kera.

Vaikka noin puolella matkalaisista oli allaan aito, iäkäs mankeli, ei yksikään menopeli jättänyt tielle. Päinvastoin vauhtia tuntui riittävän koko matkan ajan, sillä noin 14 kilometrin kierros taittui leppoisasti rullaillen. Ja olipa matkassa yksi tandemkin retkikuntaa ilahduttamassa.

-Naurua ja hilpeyttä riitti koko matkan ajan, totesi Paula onnistuneesta tempauksesta torstai-iltana.

-Vaikka Mankelimatkojen idea ja ajatus on sinällään yksinkertainen, on Mankelimatkoilla mahdollisuus perehtyä paikallishistoriaan, valittuihin kohteisiin ja kylään itsessään aivan uudenlaisesta näkökulmasta. Pyörän selästä näkeekin niin paljon paremmin. Hyvän palautteen ansiosta suunnittelemme jo uutta mahdollista Mankelimatkaa, Johanna iloitsi.

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste avoinna

Ma klo 9-14.00 (puhelinpäivystys, ovet kiinni)

Ti klo 9-13.00

Ke, To, Pe 9-15.00

La klo 9-12.00

 

Tiistaisin hieroja Liisa Kuoppamäki ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi