Nyt kinkut ja konvehdit sulamaan yhdessä jumppaillen!

Joulun herkutteluhetkien jälkeen sitä kaipaa taas elämään säännöllisyyttä, harrastuksia, sellaisia mukavia yhteisiä hetkiä. Saattaa olla, että myös sellainen pienen pieni jumppakärpänen pörrää mielessä tai muuten vaan tekisi mieli liikkumaan ja tekemään hyviä juttuja oman hyvinvoinnin kannalta taas arjen alkamisen myötä.

Nyt on mitä mainion mahdollisuus päättää aina viikko hyvillä mielin, kehoa voidellen ja harjoituttaen, kenties pieniä hikipisaroitakin päästellen seuratalolla, sillä luvassa on oikein kunnon huipputarjous, jymypakkaus, joka kroppa ja mieli kiittää! Hyvää oloa, venyttelyä, lihaskuntoharjoittelua, syvien lihasten työstämistä, hikipisaroita on nimittäin tarjolla mitä parhaimmassa seurassa! Ja nämä tunnit ovat avoimia niin miehille kuin naisillekin ikään katsomatta.

Sunnuntai-illan jymyjumppapakkaus koostuu seuraavanlaisesta paketista: Ohjattu lihaskuntoharjoittelu klo 18- 19 ja pilates klo 19-20

Jumppailut alkavat sunnuntaina 14.1 ja kevään viimeistä jumppaa vietetään 29.4. Voi ostaa 10 kertaa (100€) tai 5 kertaa (50€) tai kertamaksulla 15€/tunti käteisellä. Kertojaan voi käyttää molempiin jumppiin eli joku kerta voi reippaana tyttönä/poikana jumppailla molemmat tunnit tai sitten joku toinen kerta vain toisen omien aikataulujen, menojen ja meininkien, jaksamisen mukaan. Eli rohkeasti vaan molempiin tunteihin tutustumaan!

Ohjaajana toimii pilateksesta jo viime vuosilta tuttu Ann-Mari, joka omalla aurinkoisella olemuksellaan luo jo itsessään hyvää, positiivista fiilistä sunnuntai-iltaan. Ann-Mari on koulutukseltaan fysioterapeutti, liikunnanohjaajaja physio trainer (PhT).

Ilmoittautumiset tuttuun tapaan Minna Pekkola-Virtaselle joko sähköpostilla tai puhelimella minna.pekkola@gmail.com tai 040 557 4979. Ryhmät toteutuvat, mikäli molempiin vähintään 10 ilmoittautunutta.

Nyt kaikki rohkeasti mukaan sunnuntai-illan kuntoilurientoihin Seuratalolle!

Nämä kehon syntymäpäivät teille tarjoaa Vuolenkosken Maaseutunaiset.

Vuolenkosken kyläyhdistys ry

Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry
puh. 0440 255 044
kylayhdistys@vuolenkoski.fi


Pankkiyhteys:

FI80 5069 1540 0005 80

Kyläpiste avoinna

Ma klo 9-14.00 (puhelinpäivystys, ovet kiinni)

Ti klo 9-13.00

Ke, To, Pe 9-15.00

La klo 9-12.00

 

Tiistaisin hieroja Liisa Kuoppamäki ajanvarauksella.

Yhteystiedot:

Kyläpiste 044 788 7878

Osoite: Vuolenkoskentie 1442, 19160 Huutotöyry

Hieroja, Liisa, 040 500 6511, 

http://lihashuoltokuoppamaki.fi